Minulle näyttää käyneen niin, että elän kaksoiselämää: elämä kesällä ja elämällä kaikkina muina aikoina. Ja näissä elämissä ei paljon yhteistä sitten olekaan. Kesällä oikeasti ELÄN, kun taas syksyn tullen mieliala alkaa vaihtaa väriä siinä missä lehdet puissa haalistuvat ja lopulta tippuvat pois. Luonto riutuu, niin minäkin. Miksi näin? Miksi en osaa tehdä sopivaa sekoitus mix:iä kahdesta eri elämästäni? Niin, että löytäisin terveellisen tasapainon, eikä tarvitsisi keikkua äärilaidoissa.
Yksin asumiseen on totutteleminen. Viikonloppuna olo tuntui lohduttomalta, kun kyllästyin olemaan yksin ja olisin tahtonut seuraa, mutta kaikki olivat varattuina tai muista syistä estyneitä. Pyörin siis ympyrää pienessä yksiössäni potien ahdistusta ja eksistentiaalista yksinäisyyttä. Mietin miten muut viettää elämäänsä? Ja mitä oikeastaan on arki - miten sen voi määritellä?! Kaipaan ystäviä ja tuntuu, että yliopistollakin ympärillä pyörii vain pelkkiä pastelli-ihmisiä, joista ei paljon irti ota.
Kun en tiedä mitä tekisin eikä ole seuraa ajaudun noidankehään, joka etenee seuraavasti: olen yksin ja kaipaan seuraa -> etsin ratkaisua hakeutumalla ihmisten luokse eli toisin sanoen otan paljon kursseja, jotta voin olla ihmisten seurassa yliopistolla mahdollisimman paljon -> kurssipaljouden takia myös kotiin vietäväksi kasautuu paljon koulutöitä -> minulla ei jääkään enää aikaa olla yhtään kenenkään kanssa -> olen yksinäinen ja heitän hukkaan elämäni (näin karkeasti esitettynä). Siis alun alkaen tavoitteeni päästä viettämään aikaa ihmisten kanssa keskustellen kääntyykin paradoksaalisesti minua itseäni vastaan. Ja arvatkaa vaan lisääntyykö ahdistus kun tämän vielä itsekin tajuaa tiedostaa. Jos joku nyt keksii minulle jonkun hyvän keinon katkaista tämä joka syksy uudelleen alkava noidakehä/kierteeni, niin olen kuule iloinen.
Miksi syksy tuli niin nopeasti? Miksi suuntaan elämäntieltäni taas harhapoluille, vaikka tiedänkin ettei arki voikaan olla aina juhlaa? Ihmismielen toiminta on monimutkaista eikä mysteeri selviä minulle edes omalta kohdaltani, vaikka olen opiskellut aihetta jo pidemmänkin aikaa.
Tämä kaikki liiallinen miettiminen ja filosofointi on aiheuttanut minulle päänvaivaa ja motivaationi on laskenut (vaikka luonnollisesti minun pitäisi tietenkin olla kovin innoissani uudesta opinto-oikeudestanikin psykologiaan), enkä tahtoisi tarttua koulukirjoihin. En nimittäin tiedä mitä siitä seuraa, mihin kehään ajaudun. Mietin pitäisikö tehdä jotain "radikaalia".
Tähän asti syksy on mennyt kuunnellessa klassista musiikkia ja lukiessa Paulo Coelhon kirjoja, joihin olen tullut intohimoiseksi. Coelho on saanut minut sekaisin - siinä kaikki.
tiistai 11. syyskuuta 2007
perjantai 10. elokuuta 2007
Berliini
Ennakkoluulomme betonisesta Berliinistä ovat valitettavasti pitäneet jokseenkin paikkansa. Amsterdamin jälkeen jättikokoinen Berliini 30 kerrosten taloineen ja kymmenine metrolinjoineen on tuntunut aikamoiselta suunnistus labyrintiltä. Kadun numerotkin menevät ihan ihmeellisesti (toisella puolella sadoissa toisella kymmenissä) ja epäloogisesti! Kävelty on kerrassaan paljon, kun yhdenkin korttelivälin taivallus kestää jo jotain 10min.
Mitte Berliini ei löytänyt tietä meidän sydämmiin ellei lasketa ihania italialaisia herkku jäätelöitä, mutta reunamilta löytyi enemmän persoonallisia ja viheriäämpiä pikkukujia ja kirppareita. Kirpparit taitaakin olla täällä nyt oikein "in" juttu, sillä ne on oikein hienosti sisustettu ja jopa kalliimpia kuin tavan kaupat (esim. tavan muovi siivilä maksoi yhdessä paikassa 5e!).
Alku viikosta kierrettiin Annin kanssa vaan kaikenlaisilla nähtävyyksillä ja maamerkeillä sun muilla muistomerkeillä. Täällä synkkää meinneisyyttä ei ainakaan yritetä peitellä vaan enemminkin päin vastoin. Berliininmuuri oli näkemisen arvoinen, samoin juutalaisten muistomerkki ja Charlie Checkpoint.
Täällä idän betoni ja lännen loisto elävät vieri vieressä. Harmaita betoniseiniä on paljon, mutta niiden vieressä kohoaakin jo hienot ja mahtipontiset vanhat historialliset rakennukset. Hämmentävää. Ei oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisi.
Helle ja hiostava ilma on hieman syönyt voimiamme välillä. Keskiviikkona tosin tuli kunnon ukkossadekuuro. Paettiin vanhan pommitetun kirkon sisälle sadetta pakoon. Tuntui turvalliselta istua kirkossa kun ulkona taivas repeili. Varsinkin kun joku alkoi soittaa uruilla konserttoja - ihan kuin oltaisiin oltu jossain elokuvassa!
Käytiin myös katsastamassa Dali-museo. Se olikin vasta hieno näyttely. Uskomatonta miten sillä miehellä on riittänyt mielikuvitusta kaikkiin niihin aiheisiin ja miten sille on ylipäätään tullut sellaisia ajatuksia piirrettäväksi!??
Tänään otettiin etäisyyttä kaupungin hulinasta ja tultiin 30 km Berliinistä sijaitsevaan Potsdamiin. 300 000 ihmisen kaupunki tuntui ihanan rauhalliselta 3,2 miljoonan asukkaan Berliinin jälkeen. Kävelimme Unescon suojelukohteesssa Sansouci Park:issa kauniin luonnnon ja vanhojen linnojen reunustamia polkuja. Tuntui kivalta vaihtelulta. Iltapäivällä syötiin maukkaat turkkilaiset pitaleivät (nam) ja vielä herkummat suklaa-JOGURTTI-pehmikset (nam, nam, nam)!
Rahat on toistaiseksi riittäneet. Täällä Saksassa ruoka on halvempaa kuin suomessa (paitsi hedelmät) ja juomat myös tottakai (vaikka ollaankin oltu vain yhtenä iltana baariloissa). Mukaan on lähtenyt toistaiseksi vain pari mekkoa ja yksi villapaita talvea varten.
Kohta suunnataan takas täältä Potsdamin rauhasta Berliinin pauhuun, sillä vielä pitää pakata tavarat ja laittaa kaikki valmiiksi huomista Prahan reissua varten! Aamulla herätys on jo ennen kuutta.
PS. Hostelli Berliinissä on ollut tosi hyvä hinta-laatu-suhteeltaan (8e yö ja meillä on oma vessa ja suihkukin huoneessa). Suurin osa huonetovereistamme on tosin olleet miehiä. Mutta minua ja Annia luullaankin pariskunnaksi, joten ei ne meitä ole ahdistelleet ;)!
PPS. Meitä on myös veikkailtu kaikkien muiden maiden kansalaisiksi paitsi suomalaisiksi. Jopa japanilaisia ja venäläisiäkin on ehdoteltu kansalaisuuksiksemme.
PPPS. Vaikka Berliini onkin betonia ja graffitteja niin suurin osa ihmisistä on kuitenkin olleet mukavia ja auttavaisia. Paikallisilta ollaan saatu hyviä vinkkejä paikoista joissa on kannattanut käydä.

maanantai 6. elokuuta 2007
Amsterdam
Viime perjantaina hypattiin Annin kanssa lentokoneeseen - nokka kohti Amsterdamia! Nyt on kolme paivaa pohjoisen venetsiassa vietetty ja molemmat tykanneet kovasti. Vaikeuksia on tuottaneet ainoastaan junamaatit josta emme osanneetkaan luuloistamme huolimatta ostaa oikean laista lippua junaan ja melkein jouduttiin maksamaan omaisuuksia ellei lipuntarkastaja olisi ollut niin kiltti.
Yosijana meilla on 18 hengen sekadormi. Hostelli sijaitsee ihan punaisten lyhtyjen alueella. Hyvin ollaan silti molemmat nukuttu vaikka vahan rauhatonta valilla onkin.
Enimmakseen ollaan vaan kappailty katuja ja ihanan kauniita kanaalien varsia. Perjantaina kaytiin jopa vesien puolella kanavaristeilylla. Lauantaina kaupungin puolestaan valtasi kanaaleita ja katuja pitkin GayPride. Kanaalia pitkin tuli noin 30 paatin gay-kulkue, jossa ei asuista ja muista tehoste elementeista ja musiikista oltu tosiaankaan saasteltu.
Lauantaina kavimme myos Anne Frankin museossa tai siis talossa. Hullua etta on siina samassa huoneessa kuin toiset putkeen vuosia! Kuuma siella ainakin oli niin kuin taalla muutenkin. Tai aurinko ainakin on paistanut joka paiva ja iltaisinkin tarkenee hyvin t-paidassa.
Lauantai iltana oli viela gay-bailut kirkon edessa olevalla homomonumentilla! Luonnollisesti osallistuimme ulkoilmadanssailuun ja viinin juomiseen. Paikalla oli myos kunnon dj. Roskankeraaja-tyolaisesta saimme seuraa hanen ottaessa tyonsa vahintaankin rennosti: viinipullo taskusta ja roskaankeruu valineet maahan heittaen! Mies oli myos innokas juomien tarjoaja, joten paastiinpa siis halvalla.
Eilen (sunnuntaina) vuokrattiin pyorat ja kierrettiin Damia vahan kauempaakin kuin keskustan lahelta - lahinna puistoja, joita ei taalla keskustassa ole ollenkaan! Pyoraily oli kuin lentamista - taalla kun ei tunnetusti niita ala- tai ylamakia juuri ole. Ja tuntui niin paikalliselta pyorailla tuolla kaikkien muiden tuhansien pyorailijoiden joukossa! Voin suositella kaikille Damiin matkustaville pyorailya.
Tanaan koittaa viimeinen paiva alankomaissa ennen junaa kohti Berliinia. Tanaan tarkoitus olisi viela kayda van Gogh:in museossa ja ehka myos valokuvataiteen museossa. Sitten suunnataan Waterloon torimarketille.
Kiva kaupunki kaikenkaikkiaan. Me ainakin ollaan viihdytty hyvin huolimatta alkuhammennyksesta joka johtui ilonaisten suuresta populaatiosta tassa kaupungissa. Katsotaan mita Berliini tuo tullessaan!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Kuulumisia
Vaikka aikaa on kulunut vasta vähän siitä kun viimeksi kirjoitin, niin paljon on taas ehtinyt tapahtua. Haluan siksikin kirjoittaa tänne melko tarkkaan mitä olen puuhaillut tänä kesänä ja muutoinkin elämässä, että voin sitten ottaa kopiot näistä kirjoituksista ja lukea niitä joskus kolmenkymmenen vuoden jälkeen muistellen suloisia nuoruusvuosiani.
Mutta mitä onkaan siis tapahtunut? Niin Veeran syntymäpäivänä kävimme vielä aamupäivästä Suomenlinnassa nauttimassa auringosta ja hyvistä eväistä ja jäätelöstä. On kiva tunne se, että tietää olevansa hyvä ja kiva isosisko.
Jatkoin Helsingin saariin tutustumista itsekseni Veeran lähdettyäni. Kävin seurasaaressa (suosittelen kaikille yhtä lämpimästi kuin suomenlinnaakin). Ulkoilmamuseo tuli kierrettyä siinä samalla kuljeskellessani ympäri saarta. Saaren päässä makasin kalliolla ja poltin nahkani kun nukahdin hetkeksi aurinkoon. Se kai kuuluu kesään. Ihanalta tuntui olla siellä rauhallisessa ympäristössä ja nauttia niistä ihmeellisistä väreistä, joista luonto saa voimansa. Harmi vaan, ettei ollut ketään seuralaista jonka kanssa jakaa se onni. Meri vesikin tuntui lämpimältä. Kävin myös katsastamassa sen saunan, jossa Kekkonen on kuulema ollut parhaimmillaan...tiedä häntä.
Kesään kuuluu myös teatteri ja niinpä kävinkin katsomassa myös tervasaaren ulkoilmateatterissa Molierin näytelmän seitsemän seinähullua kuolemansyntiä. Komedia on taiteenlajina vaikea, mutta ilmeisesti siinä oli onnistuttu, sillä näytelmä sai jopa minutkin nauramaan.
Tutustuminen eduskuntataloon oli myös avartava kokemus. Harmi, että eduskunta on nyt lomalla - haluaisin niin kovasti päästä joskus seuraamaan torstain kyselytuntia. P.S tässä vaiheessa on hyvä mainita, että se Osmo Soinninvaaran kirja todellakin oli hyvä ja että olen samaa mieltä hänen kanssaan, että vapaa-aikaa voisi ihmisille sallia hieman enemmän hiukan matalamman elintason kustannuksellakin.
Kaapelitehtaan Valokuvataiteen museokinoli vierailun arvoinen paikka. Samalla kävin katsastamassa myös taideakatemian tänä vuonna valmistuneiden lopputöitä.
Vapaapäivien jälkeen jouduin palaamaan taas takaisin työläisen arkeen. Yhdeksän päivän putki kassalla ei kuulosta hyvältä, mutta nyt olen jo voiton puolella - enää kolme päivää jäljellä ja sitten ilosaareen!
Työt eivät kuitenkaan estä elämästä, nimittäin Anni tuli heti Veeran vierailun jälkeen luokseni ja olipa taas kiva olla yhdessä. Ja kohta olemme vielä tiiviimmin yhdessä - suunnittelimme nimittäin elokuun reiliä ja lennot ja majoitukset (osittain) on jo varattu! Matkareittimme kulkee seuraavasti: Amsterdam-Berliini-Praha-Wien-Krakova-Varsova. Lähtö on 3.päivä elokuuta eli ihan kohta!! En yhtään tajua miten nopeasti tämä kesä on mennyt...kohta loppuu kommuunielämä ja heti reilin jälkeen alkaa taas opinnot. Ehdinköhän edes käydä Lapinlahdella?! Paljon olen tosin ehtinyt, mutta en ihan sitä kaikkea mitä haluaisin. Pitäisi olla pidempi kesäloma!
Annin kanssa kävin myös ensimmäistä kertaa koko kesänä Helsingissä baarissa tai oikeastaan terassilla. Niihin en kylläkään ole tutustunut ahkerasti toisin kuin taide-elämyksiin, mutta ei se kyllä olekaan mikään ensiarvoinen asia ainakaan minulle. Myös Mirja serkkua käytiin moikkaamassa Malmilla kun sekin asustelee ja vieläpä ihan lähellä meitä. Puhuttiin energioista. Uutta mietittävää jälleen - se on hyvä. Aina pitää olla jotain työstämistä mielenpäällä.
Eilen kävin Päivin kanssa kulttuurien museossa Tennispalatsissa ja olipa se valtava näyttely. Molemmilla meillä kasvoi entisestään ulkomaaninto tutustuessamme mm. korealaiseen kotiin. Näyttely antoi paljon. Miten voikaan elää niin monella tavalla. Ja olenko koskaan itse tehnyt valintaa siitä miten elän? Elämäntapani on minulle yhteisön antama. Tuntisinko itseäni onnelliseksi vaikkapa jossain vuorilla luostarielämää viettäen? Erilaisuus kiinnostaa silti.
Ai niin, unohdin melkein että näin myös koulukaveriani Hilkkaa ja olipa sekin taas mukavaa. Kävimme yhdessä Cafe esplanadissa ja löysin jälleen uuden paikan Helsingistä - kahvilan ihana sisäpiha, jonne kadun melu ei kantautunut. Uusia paikkoja on kiva löytää ja myös etsiä. Ja kohta pääsen katsastamaan muutakin maapalloa kuin vain Suomea. Ainakin odotan jo innolla Amsterdamin MONIA museoita.
Nyt on harmaa ja pilvinen päivä. Pitkään on jo jatkunut raskas ja painostava ilma. Kuin ukkonen olisi koko ajan tuloillaan mutta ei silti. Ukkonen kielenpäällä vähän niinkuin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007
...
Veeran kanssa ollaan vietetty kohta viikko yhdessä ja nautittu taide-elämyksistä. Emman lisäksi voin suositella kaikille ainakin Helsingin taidehallia. Iinan kanssa käytiin joskus aikaisemmin Kiasmassa, mutta maisemia-näyttely ei ollu ihan niiin paras kuin mitä siellä joskus on ollut. Yritän ottaa Helsingin kesästä mahdollisimman paljon irti, että jaksaisi sitten taas synkän talven ja syksyn.
Lauantain Pride-kulkue oli piiitkää ja näyttävä. Matka päättyi kaivopuistoon, jossa vietimme piknikkiä muun sateenkaarikansan kanssa. Nautin auringosta ja lepoasennosta. Illalla kotikadulla oli bileet, mutta itse olin aika väsynyt, joten olin vain semisti mukana meiningissä. Talo on ollut koko viikon jälleen täynnä vieraita, eikä nukkuminen aina ole kaikkein helpointa silloin, kun elämät etenevät eri tahtia. Mutta ei se mitään.
Nyt vaihtui jo heinäkuu ja se hämmentää minua.

torstai 28. kesäkuuta 2007
sateisena päivänä
Nukuin viime yönä kaksitoista tuntia ja silti väsytti...mutta alan elpyä pikku hiljaa - jee! Veeran kanssa käytiin tänään visiitillä Espoon puolella nykytaiteenmuseossa Emmassa. Suosittelen kaikille täällä suunnassa liikkuville! Ja kannattaa varata ihan kunnolla aikaa, sillä itse olisin ainakin voinut jäädä sinne vaikkapa asumaan. Taide on niin mielenkiintoista - miten jollakulla voi vaan olla niin hyviä ideoita ja se mieletön vaivannäkö - ja opin mm. miten tunnistaa aidon ja epäaidon kellon toisistaan.
Luonnollisesti minä, joka en ollut mitenkään erityisesti lähtenyt ostoksille, tein ostoksia Veerankin edestä (joka ei löytänyt yhtään mitään). Vesisadekaan ei haitannut, kun välillä istahdimme kahvilaan tai syömään. Joka tapauksessa, mukaan kaupunkireissulta lähti uusi kesähame, aurinkolasit ja Osmo Soinninvaaran teos Vauraus ja aika, jonka lukemista odotan jo innolla! Suosittelen kaikille teesi-pamflettisarjan kirjoja itse pidän kovasti.
Vieraita Mälmillä riittää - viikonloppuna on tulossa jälleen porukkaa ja tällä hetkellä majoitettavina ovat Niko ja Veera. Voi, jää niin ikävä jo nyt tätä paikkaa! Ja aika on jo puolessa välissä...mutta vielä ehtii, vielä ehtii.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007
Juhannus ja jälkeisunikooma
Keskikesän juhla tuli ja meni, mutta hauskaa oli ilman randombileitäkin! Pienellä porukalla Päivin mökillä juhliminen ja kesästä nauttiminen tuntui työviikon jälkeen autuaalliselta. Juhannus sisälsi kaikki tarpeelliset elementit: sauna + KARVAturkin heittäminen, juomaa ja juomapelejä, grillausta, veneilyä, muurinpohjalettuja, auringon ottoa ja nurmikolla löhöämistä, juhannuskukkakimppu sekä tietenkin ihka oikeat juhannustanssit Hojo Hojossa! Perjantaina olin liiankin hyvässä nosteessa ja loppuillasta muumiotilassa - aamulla ja "vähän" illallakin sain hallitsemattoman bulimian, mutta onneksi toivuin siitä lauantai iltapäivään tultaessa. Lauantaina oli maltillisempi meininki, tosin lähinnä vain minulla. Jaksan aina ja ikuisesti ihmetellä, miten toiset ei vaan koskaan sammu (viittaan tässä t-rex-känniin, terveisiä Jukalle)?!?!
Sunnuntain kotimatka kesti ikuisesti koska juutuimme ruuhkaan. Huoltoasemavierailuiden ja väsymyksen yhdistelmästä syntyi ABC-huoltoasemien kuningas (minä) H.Icoroll ja kuningatar (Taija) sekä kuningattaren mieshuora (Annu). Yritimme saada kansalaisiltamme huomiota ja kirjoitinkin itse viestin kansalaisille ABC-ilmoitustaululle. ABC-kuortista sen voi käydä jokainen lukemassa jos kiinnostaa.
En suosittele palamaan kotiin kello kaksi yöllä, jos aamulla pitäisi olla töissä kuudelta. Minun olisi PITÄNYT näin tehdä, mutta olin ilmeisesti koomaunessa, enkä herännyt kelloon, joten myöhästyin töistä hienovaraiset kaksi tuntia! Hyvä aloitus viikolle. Univelka painaa edelleen ja meinaan nukahdella koko ajan, sillä viiden tunnin yöunet ei vaan riitä. Onneksi tänään alkoi kahden päivän vapaa ja Veera tuli meille kylään Malmille. Tänään kävimme viettämässä laatu-sisarus-iltaa käymällä yhdessä elokuvissa. Kikin lähetti palvelu oli suloinen. Tosin välillä oli täysi työ yrittää pitää silmät auki nykyisen uniapneani takia.
Ihanaa, huomenna aion nukkua tooooosiiiiii pitkään.

torstai 21. kesäkuuta 2007
Aktiivipäivä
Tänään olin aktiivinen vaikkakin kahdeksan tunnin työpäivä hedelmä- ja vihannesosastolla tulvivien asiakkaiden seurassa tuntui aikamoiselta urakalta, etenkin kun aamulla meinasin oksentaa mädäntyneiden mandariinien takia (ja pahaolo jäi päälle). Olin siis aktiivinen siinä mielessä, että olin nukkunut semisti kuusi tuntia ja silti jaksoin lähteä Päivin ja Sussun kanssa kahvittelemaan ensin iso-robertin kadulle ja sieltä vielä vesijuoksemaan Helsingin uimastadionille. Vesijuoksu on kivaa, koska niska ei mennyt jumiin toisin kuin uidessa. Voisin siis mennä vielä toistekin. Ja kiva oli uida ulkoilmassa - talviturkki "oikeassa" vedessä on vielä heittämättä, mutta ehkäpä Juhannus korjaa tilanteen. Koin tänään myös yhden toisenkin uuden elämyksen, nimittäin söin keltaista kiiviä. Suosittelen maistamaan, sillä se oli hyvää! Mutta nyt silmiä kirvelee univelka ja kloorivesi. Voisi siis mennä vaikkapa nukkumaan...ennen sitä kuitenkin käyn käsiksi grillimme antimiin!
P.S Annille kiitoksia Riikka Pulkkisen Raja -kirja vinkistä...olen koukussa!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007
Elämän ylileveä hymy
Aamulla heräsin puhelimen soittoon. Sain kakistetuksi vaivoin oman nimeni ulos suusta, mutta puhelu olikin hyvin ainutlaatuinen. Soittaja oli Joensuun psykologian laitokselta ja kertoi, että OLEN PÄÄSSYT PSYKOLOGIAN PÄÄAINEOPISKELIJAKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Siis anteeksi mitä?!?! Oikeastiko!!! AIVAN MIELETÖNTÄ....APUA!!! Nyt lähtee järki. Arvatkaa vain sainko enää nukuttua hetkeäkään! Tästä tapahtumasta on kulunut nyt jotain puoli tuntia ja vieläkin tuntuu että kädet tärisevät ja meinaan aivan pakahtua. Ei voi ilmaista sanoin, mikä onni on olemassa ihmisen sisällä. Jos jotakin haluan sanoa niin sen, että joskus elämä voi hymyillä ylileveästi.
Viime viikonloppuna tein pikavisiitin Lapinlahdelle. Kaikille junalla pohjoiseen päin matkustaville varoituksen sana: junat ovat jonkun ratavian takia takuuvarmasti myöhässä, joten kannattaa varata aikaa. Näyttävin kohta matkasta vr:llä oli varmaa se, kun kuljettiin tunnin verran 18km. Aplodit valtion rautateille. No kotona kuitenkin odotti serkkuni ja hänen elämää tihkuva iso mahansa. Olipa oikeasti mukava nähdä! Voisi pitää sukulaisiinsa vähän aktiivisemmin yhteyttä (enemmän kuin kerran vuodessa).
Sunnuntain kirkko ja Veera albassaan ja minä miettimässä ripin syvintä olemusta. Niin mitä tässä siis oikeastaan juhlittiin? Ei kai saisi esittää liian vaikeita kysymyksiä. Kirkollinen näytelmä etenee oman käsikirjoituksensa mukaan ja "näyttelijät" tietävät paikkansa. Kansalaisten toivotaan eläytyvän, eikä kyseenalaistavan. Niin se vain menee.
Herkulliset tarjoilut ja sopivan rento fiilis takaavat hyvät juhlat yleensä vakavien sukulaistenkin kanssa. Riippuu siis asenteesta tämäkin. Illalla Anni tuli taas halaamaan ja voisinpa halata vielä uudestaankin. Loppukesän reilisuunnitelmat lämmittävät mieltä.
Juhannus on edelleen auki. Ei olla saatu random bileitä, joten jos joku tietää niin voi vielä vinkata. Kaikki kelpaa. Päivi tosin kiimoitteli minua lähtemään Tuusniemelle, ja muuten kyllä mutta matkustaminen sinne on hieman hankalaa ja kun aika on rajallista työssä käyvälle.
Mutta vielä kerran: PÄÄSIN PSYKOLOGIAAN! Viikonloppuna selitin juuri äidille, miten onnellinen voinkaan olla (ja samassa lauseessa totesin myös pelokseni sen kuinka pitkälle onni voi jatkua) - oikeasti koko viime kevät on sujunut niin loistavasti ettei mitään järkeä. Iloa ovat antaneet kevään myötä:

- spontaani matka Budapestiin
- uusi ihana ja valoisa kämppä Joensuussa (ja se, että päästiin eroon entisistä vuokranantajista)
- talo malmilta ja kommuunielämän mahdollistuminen jälleen (viittaus huuhankadun vuosiin)
- hyvin menneet kevään opinnot ja harjoittelut
- kesätyö Malmin Prismasta
- euroviisuissa jamittelu
- lämpimät ja hyvinvoivat suhteet kaikkiin läheisiin: perheeseen ja ystäviin
- Ja viimeisenä pääsy psykologian opintoihin, joka kruunaa koko kevään ja alkukesän!
torstai 14. kesäkuuta 2007
Ei otsikkoa
aaa....kaikki muut ovat lähdössä Provinssiin, paitsi minä! Jään yksin taloon. Viikossa olen jo ehtinyt sosiaalistua ympärillä olevien ihmisten kanssa, ja mietin miten sitten syksyllä kun pitäisi taas palata takaisin Joensuuhun ja hiljaiseen yksiöön! Varmaan tulee vieroitusoireita, mutta aikansa kaikkea kai.
Eilen olin aivan apaattinen...olin ensimmäisen päivän leipomo-osastolla ja siellä sitä kiire vasta olikin. Koko päivä seisten todella tuntuu ja töiden jälkeen makasinkin neljä tuntia sohvalla! Ennen kuulumatonta minulta. Kertoo siitä, että on kesä ja ei tarvitse olla koko ajan aktiivinen, vaikka vielä on opettelemista sen sisäistämisessä....on vaikea kestää sitä, että ei ole aktiivinen. Toisilla se kai menee toisinpäin. Tekee varmaan ihan hyvää minulle...
Yksi tavoite tälle kesälle oli myös Talon ympäristöön tutustuminen ja tänäänkin seikkailin taas uusilla omakotitaloalueilla työkaverini Helin ja hänen koiransa Jamin kanssa. Jännittävää, että tutustuu työkavereihin jo viikossa tosi paljon. Sitä paitsi Heli on ensimmäinen syntyperäinen helsinkiläinen, johon olen tutustunut, ja täytyy kyllä sanoa, että ei voi yleistää, että kaikki täällä tosiaankaan olisivat kylmiä tai kovia ylenkatsojia.
Viikonloppuna teen pikavisiitin Lapinlahdelle. Mielelläni olisin kauemminkin kuin vain päivän, mutta työajat ovat mitä ovat. Veeralla on rippijuhlat kerran elämässä, joten pitää kai sitä sitten nähdä miten hyvältä ja kauniilta siskoni näyttääkään!

tiistai 12. kesäkuuta 2007
Helsinkiläinenkö?
Koko elämäni tähän saakka olen ollut lapinlahdella kirjoilla, kunnes nyt olen petturi ja "oikea" helsinkiläinen. Tein petoksen ja muutin kirjat tänne, mutta voin perustella petturuuttani: sain matkakortin 20e (muuten olisi maksanut 40e)...nyt ei tarvitse pelätä enää tarkastajia.
Tänään oli vapari ja helsingin kaupungilla syntymäpäivät eli taas kaupunki täynnä tapahtumia! Käytiin kahvilla ja sain jääpalat päälleni kun vesikannun kansi petti. No sitä sattuu. Ja onneksi kahvilassa oli mukava henkilökunta ja empaattisia asiakkaita. Käytiin myös seuraamassa Hesperian puistossa Stadirockissa. Esiintyjät olivat tosin musiikillisesti hyvin ei-korvia-hellivää ihme örinää. Sydän sydän esiintyi sitä paitsi vaipat jalassa - kertoo jotain myös bändin tasosta. Teinityttöbändi sai myös tilaisuudes esitellä musiikillisia taitojaan kesäyleisölle. Yritys oli kova, mutta vaatii vielä varmasti harjoittelua ennen päälavoille pääsyä.
Huomenna töihin kuudeksi - jipii. Pääsen kuitenkin jälleen uudelle osastolle nimittäin karjanlanpiirakoiden toiselle puolelle (luvattuun maahan) eli leipomoon. Toivottavasti joku tulee kertomaan mitä pitää tehdä, sillä aina ei voi olla varma.
Pelkoni liian innokkaasta työkaveristani, Enrico kakkosesta, osui pelottavasti oikeaan. Jos joku keksii minulle miten torjua liian innokkaat kiimailijat ystävällisesti niin kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan.

maanantai 11. kesäkuuta 2007
Kesä ja malmin tuparit
Nyt on kohta viikko tullut vietettyä Malmin kesäkommuunissa. Vaikka töissä istun/seisonkin koko päivän sisätiloissa puolet päivästä, on ihanaisesta kesästäkin päässyt jo vähän nauttimaan. Vantaajoen reunaa on ihana polkea pyörällä! Tuntuu kuin ei olisi laisinkaan Suomen pääkaupungissa vaan ihan jossain muualla...vieressä lauduntavat lehmät ja ihanat lehtipuut kuiskivat tuulessa. Malmi on muutoinkin oikein viihtyisä lukuunottamatta lukuisia juoppoja, jotka voivat olla vaarallisia kassajonossa. Yksi työkaverini oli jo saanut makkarapaketista päähän, kun ei ollut myynyt olutta päihtyneelle. Täytynee harkita kypärää.
Perjantaina pääsimme ilmaiseksi Sussun "perheenä" lintsille. Olin esimerkillinen tuleva opettaja ja näytin lapsille mallia kuinka viikinkilaivassa kannattaa heilua ilman käsiä. Kohta kaikki tekikin jo perässä, vaikka ensin eivät olleet uskaltaa. Ajelun loputtua totesin laitteen ihan mamikseksi lasten vieressä pidättäessä oksennusta. Voi tätä nykyajan nuorisoa - kaikki pitää itse näyttää edeltä! Kahvikupeissakin yritimme innostaa lapsia tuttuun yhteislauluun Kaunottaresta ja Hirviöstä tuloksetta. Kaikesta huolimatta oli taas mukava heilua laitteissa kuin lapsena, vaikka uuteen laitteeseen Kirnuun emme päässeetkään.
Lauantain aamuvuoron jälkeen palasin kesäkommuunin rattoisiin tuparivalmisteluihin. Kotibileet olivat oikein onnistuneet - kolmekymmennen ihmisen voimin juhlimme tanssien ja pelaten juomapelejä. Raskaan työviikon jälkeen on raskaat huvit ja valitettavasti jouduinkin jossain vaiheessa iltaa siirtymään pitkälleni - silmätluomet vain ummistuivat tahtomattani. Hyvänä puolena pitkistä yöunistani sain lahjaksi hyvän olon sunnnuntaiksi muiden pyöriessä krapulaisina ympäri taloa. Sunnuntaina yhdyimme myös 60 000 hengen Kaivarin kesäkonsertin yleisöön. Ilmaiset festarit kelpaavat näköjään monelle muullekin kuin meille, vaikka missasimmekin lähes kaikki näkemisen arvoiset esiintyjät, mm. Ari Koivusen.
Kassatyöt odottavat myös tänään. Työtovereista on tullut jo jokseenkin tuttuja - yhdestä nimeltä mainitsemattomasta jo vähän liiankin tuttu ahdistavaan tapaan. Toivottavasti en saa niskaani Enrico kakkosta!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007
Elämää Helsingissä
Olo on aika uupunut. En ole ehtinyt paljon silmiäni päivien välillä ummistaa ja tänään varmaan nukuttaa hyvin. Talo on todella ihana - paljon kivempi kuin osasin odottaa. Värikkäät seinät ja kovin viihtyisää. Myös muiden seura tuntuu yksinvietetyn pääsykoeluku session jälkeen antoisalta. Ihanaa kun on ihmisiä ympärillä ja voi jopa puhua jollekin (kasvotusten).
Töissäkin on alkanut ihan mukavasti lukuun ottamatta kyrpiintyneitä keski-ikäisiä työtovereitani, jotka ilmaisevat itseään todella aggressiiviseen sävyyn. Onneksi olen aika nopea oppimaan ja kassatoiminnot palautuivat aika nopeasti takaisin mieleen, niin ei tarvitse niitä hermoheikkoja ongelmilla vaivata. Kassahommien lisäksi pääsen lauantaina leipomon puolelle ja ensi viikolla vielä hedelmä ja vihannes osastolle. Kiirettä siellä kaupassa riittää, mutta toistaiseksi aivoton työ tuntuu lähes lomalta lukupiinan jälkeen. En vaan ihan pääse helsinkiläisten huumori- ja kielenkäyttötasolle, enkä kyllä suoraan sanottuna haluaisikaan! On se niin totta, että täällä ollaan jotenkin paljon töykeämpiä kuin mitä savon ja karjalan seuduilla - tai siis ainakin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan...

maanantai 4. kesäkuuta 2007
Nyt se on ohi!
Ohi on, ohi on (pääsykoe siis)!!! Nyt voin alkaa nauttimaan kesästä vihdoin täysin rinnoin! Ette usko miten onnellinen olen - yritin parhaani ja toivottavasti se palkitaan. Tieto tulee viimeistään 21.6, ja sitä ennen kohtaloni on toisten käsissä. Tuntui kuitenkin, että hyvin se olisi mennyt, mutta TOSI TOSI paljon oli kyllä hakijoita. Koko metrian aula ja kaksi isoa salia täynnä. Nyt nähdään yltääkö Sonnisen tyttö tällä kertaa 18 parhaan joukkoon. Aika suoritus olisi.
Koko aamupäivän oli maha ihan kipeä ja löysä ja sisäinen paniikki koko ajan päällä. Nyt voi elimistökin alkaa pikku hiljaa rauhoittumaan ja rentoutumaan. Käsikin saa levätä 4 tunnin kirjoittamis session jälkeen. On se kumma miten aika ja paikka unohtuu, ja kaikki tarpeet, kun on keskittynyt johonkin täysillä.
Tänä iltana kotona odottaa vielä suunnaton pakkaaminen. Joudun ahtaamaan yhteen rinkkaan koko omaisuuteni kesän ajalta. Ei mikään helppo tehtävä MINULLE (tietää se joka minut tuntee). Siivotakin pitäisi ja laittaa kansioihin ne miljoonat muistiinpanot, jotka tällä hetkellä rotkottavat pitkin ja poikin asuntoa.
Täytyy myös alkaa nyt henkisesti valmistautumaan huomenna alkavaan työhön ja muuttoon. Aika nopeasti tulee kaikki muutokset, mutta jos en junasta myöhästy niin ehdin matkaan! Sitten voin taas viettää aikaa sosiaalisesti ja ajatella muutakin kuin ihmistieteiden filosofiaa ja kehityspsykologiaa.
Nyt taidan lähteä täältä kirjastosta nauttimaan kauniista ilmasta pyöräillen. Ja huomenna: täältä tullaan HELSINKI!

maanantai 28. toukokuuta 2007
Siirtymä Lapinlahdelle
Tein lauantai-iltana ekstempore päätöksen lähteä käymään Lapinlahdella. Tämä päähänpisto ei suinkaan ilmestynyt tyhjästä vaan johtui lähinnä siitä, että Joensuun torilla alkoi lauantaina jotkut ihan ihme örinä festarit klo18 jatkuen klo22! Siinä klo19 jälkeen sitten tuli päätepiste, kun lukemisesta ei tullut yhtään mitään. Eikun siis nokka kohti Savon seutuja. Kotimatkalla oli himo rankkasade ja pelkäsin vesiliirtoa.
Sunnuntaina jouduin heti ikäväkseni tapaamaan vanhentuneita sukulaisia: mummoa ja isän veljen vaimoa. Isän puolen suku ja Lappalaisten homeinen talo ei ehkä ole ihan niitä minun elämän huippukohtia. Kai se on silti velvollisuudesta kestettävä.
Kotona olen ollut kauhean rauhaton. Alkaa tulla sisäinen paniikki koko ajan lähemmäksi, mitä vähemmäksi käyvät päivät ennen pääsykoetta. Joensuussa olin vielä melko itsevarma, mutta nyt tuntuu siltä, että en muista juuri mitään. Tai muistan, mutta en tarpeeksi siihen 7% sisäänpääsy todennäköisyyteen nähden. No vielä ehdin panikoida ja koetella mielenterveyttäni kuusi päivää. Ja kaiken tämän teen toki täysin vapaaehtoisesti - hullu mikä hullu.
Anni kävi tänään ilostuttamassa ja tuomassa vaihtelua päivääni. Oli kiva nähdä ja jutella - niin kuin aina.
Keskiviikkona suuntaan takas Joensuuhun. Vielä pitää ehtiä hoitaa muutama virallinen asia ennen kuin siirryn viettämään eloa kesäkommuuniin, joka tapahtuu siis jo viikon päästä! Viikon päästä! En ole ihan henkisesti vielä omaksunut tätä asiaa. Antaa sen räjähtää tajuntaan vasta sitten kun se pääsykoe on ohi.

lauantai 26. toukokuuta 2007
Sadetta ilmassa
Ostin tänään kahvinkeittimen. Haaveilen edelleen siitä Moccamasterista, mutta se on niin pirun kallis että haaveiluksi saa jäädä. Ehkä sitten joskus, kun on jo työelämässä - nyt täytyy tyytyä halvempaan laatuun. No pystyy sitä kahvia sentään juomaan.
Tänään on satanut koko päivän. Hyvä niin. Ei tee mieli lähteä ulos ja saan paremmin luettua, kun sisällä on mukava olla.Aamulla heräsin siihen, että jotkut keski-ikäiset naiset keskustelivat tosi äänekkäästi rappukäytävässä aamulla ennen kello seitsemää! Mikä ajankohta, saanko kysyä?
Sussun suosituksesta vuokrasin eilen elokuvan nimeltä The Departed, joka oli tosiaan aikas hyvä, joten 4 euron uhraaminen ei tuntunutkaan niin pahalta. Yksinään asuessa kaikki kulut tosiaan kasvaa, kun kaikesta saa maksaa yksin!
Torilla mölisee parhaillaan joku ihan ihme bändi. Ei oikein näytä kovin iloisilta nuo vesisateessa seisovat muutama hassu katselija. Ei ehkä ihan paras ajankohta esiintyä. Mutta aina voi yrittää.
Televisio asiasta voin kertoa sen verran, että nyt minulle on luvattu tulla asentamaan se pirun kaapeliverkko joko ensi viikon maanantaina tai tiistaina. Sitä odotellessa.

perjantai 25. toukokuuta 2007
Elämä ilman televisiota.
Minulla on tylsää!!!! Olen kohta elänyt viikon ilman tv:tä, mikä ei normaalioloissa olisi mitenkään erikoista. Nyt on kuitenkin poikkeustila. Asun nykyisin taas yksin ja ainut elämäni aktiviteetti on tällä hetkellä pääsykokeisiin lukeminen. Jos olisi edes se pahuksen televisio, tai onhan se, mutta kun näkyy vain ja ainoastaan lumisadetta!
Olen kyllä tehnyt kaikkeni: pommittanut isäinnöitsijäyritystä USEITA kertoja (tykkäävät varmaan minusta tosi paljon). Ensimmäisen kerran otin yhteyttä jo viime lauantaina - ja joka päivä siitä lähtien. Lupaukset eivät pidä. Älkää luottako isännöitsijöihin (terveisiä vaan Hannalle, tulevalle talonmiehelle)! Kävi täällä viimein keskiviikkona joku sähkömies, jolle oli kerrottu että vastassa on VIHAINEN NAINEN. Vähän naureskelin. Mutta pitäähän sitä ihmisen nyt tosipaikan tullen olla tiukkanakin! Nyt ne yrittää mielyttää minua - ottavat yhteyttä jo ennen kuin minä ehdin ottaa heihin.
Eteenpäinkin on jo menty: olen saanut tietää, että talon kaapeliverkko on uusittu ja kappas vaan uudet linjat unohdettiin vetää tähän asuntoon. Luoja tietää milloin ne tullaan asentamaan, mutta yhteys isännöitsijöihin jatkuu edelleen - kunnes tv näkyy. Tietäkää kaikki: tältä tytöltä ei sinnikkyys lopu!
Muuten tykkään tästä uudesta yksiöstäni tosi paljon. Eilenkin sain kuunnella poptori konserttia (Joensuun kesäkauden avajaisia) suoraan asuntooni avaamalla ikkunan! Torimeininkiä on muutenkin kiva seurata. Lisäksi tässä asunnossa on ihastuttavan valoisaa, mikä kohottaa psyykkistä toimintakykyäni ja hyvinvointiani.
Vaikka saatan itse olla kohta psykologin palveluiden tarpeessa, toivon silti totisesti aloittavani ensi syksynä virallisesti psykologian pääaineopiskelijana. Sisäänpääsy on vaativa tehtävä, kun jokaista aloituspaikkaa kohti on vähintään 14 hakijaa, mutta ainahan sinne joku pääsee - joten miksi se en olisi minä? Toivo elää ja niin on hyvä. Voisinkin tästä siis palata takaisin kirjojen ääreen "vaihtelunvuoksi".

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)