Ohi on, ohi on (pääsykoe siis)!!! Nyt voin alkaa nauttimaan kesästä vihdoin täysin rinnoin! Ette usko miten onnellinen olen - yritin parhaani ja toivottavasti se palkitaan. Tieto tulee viimeistään 21.6, ja sitä ennen kohtaloni on toisten käsissä. Tuntui kuitenkin, että hyvin se olisi mennyt, mutta TOSI TOSI paljon oli kyllä hakijoita. Koko metrian aula ja kaksi isoa salia täynnä. Nyt nähdään yltääkö Sonnisen tyttö tällä kertaa 18 parhaan joukkoon. Aika suoritus olisi.
Koko aamupäivän oli maha ihan kipeä ja löysä ja sisäinen paniikki koko ajan päällä. Nyt voi elimistökin alkaa pikku hiljaa rauhoittumaan ja rentoutumaan. Käsikin saa levätä 4 tunnin kirjoittamis session jälkeen. On se kumma miten aika ja paikka unohtuu, ja kaikki tarpeet, kun on keskittynyt johonkin täysillä.
Tänä iltana kotona odottaa vielä suunnaton pakkaaminen. Joudun ahtaamaan yhteen rinkkaan koko omaisuuteni kesän ajalta. Ei mikään helppo tehtävä MINULLE (tietää se joka minut tuntee). Siivotakin pitäisi ja laittaa kansioihin ne miljoonat muistiinpanot, jotka tällä hetkellä rotkottavat pitkin ja poikin asuntoa.
Täytyy myös alkaa nyt henkisesti valmistautumaan huomenna alkavaan työhön ja muuttoon. Aika nopeasti tulee kaikki muutokset, mutta jos en junasta myöhästy niin ehdin matkaan! Sitten voin taas viettää aikaa sosiaalisesti ja ajatella muutakin kuin ihmistieteiden filosofiaa ja kehityspsykologiaa.
Nyt taidan lähteä täältä kirjastosta nauttimaan kauniista ilmasta pyöräillen. Ja huomenna: täältä tullaan HELSINKI!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti