eksistentiaalista yksinäisyyttä ja ahdistusta - syksyn ja talven peruskulmakivet

Minulle näyttää käyneen niin, että elän kaksoiselämää: elämä kesällä ja elämällä kaikkina muina aikoina. Ja näissä elämissä ei paljon yhteistä sitten olekaan. Kesällä oikeasti ELÄN, kun taas syksyn tullen mieliala alkaa vaihtaa väriä siinä missä lehdet puissa haalistuvat ja lopulta tippuvat pois. Luonto riutuu, niin minäkin. Miksi näin? Miksi en osaa tehdä sopivaa sekoitus mix:iä kahdesta eri elämästäni? Niin, että löytäisin terveellisen tasapainon, eikä tarvitsisi keikkua äärilaidoissa.

Yksin asumiseen on totutteleminen. Viikonloppuna olo tuntui lohduttomalta, kun kyllästyin olemaan yksin ja olisin tahtonut seuraa, mutta kaikki olivat varattuina tai muista syistä estyneitä. Pyörin siis ympyrää pienessä yksiössäni potien ahdistusta ja eksistentiaalista yksinäisyyttä. Mietin miten muut viettää elämäänsä? Ja mitä oikeastaan on arki - miten sen voi määritellä?! Kaipaan ystäviä ja tuntuu, että yliopistollakin ympärillä pyörii vain pelkkiä pastelli-ihmisiä, joista ei paljon irti ota.

Kun en tiedä mitä tekisin eikä ole seuraa ajaudun noidankehään, joka etenee seuraavasti: olen yksin ja kaipaan seuraa -> etsin ratkaisua hakeutumalla ihmisten luokse eli toisin sanoen otan paljon kursseja, jotta voin olla ihmisten seurassa yliopistolla mahdollisimman paljon -> kurssipaljouden takia myös kotiin vietäväksi kasautuu paljon koulutöitä -> minulla ei jääkään enää aikaa olla yhtään kenenkään kanssa -> olen yksinäinen ja heitän hukkaan elämäni (näin karkeasti esitettynä). Siis alun alkaen tavoitteeni päästä viettämään aikaa ihmisten kanssa keskustellen kääntyykin paradoksaalisesti minua itseäni vastaan. Ja arvatkaa vaan lisääntyykö ahdistus kun tämän vielä itsekin tajuaa tiedostaa. Jos joku nyt keksii minulle jonkun hyvän keinon katkaista tämä joka syksy uudelleen alkava noidakehä/kierteeni, niin olen kuule iloinen.

Miksi syksy tuli niin nopeasti? Miksi suuntaan elämäntieltäni taas harhapoluille, vaikka tiedänkin ettei arki voikaan olla aina juhlaa? Ihmismielen toiminta on monimutkaista eikä mysteeri selviä minulle edes omalta kohdaltani, vaikka olen opiskellut aihetta jo pidemmänkin aikaa.

Tämä kaikki liiallinen miettiminen ja filosofointi on aiheuttanut minulle päänvaivaa ja motivaationi on laskenut (vaikka luonnollisesti minun pitäisi tietenkin olla kovin innoissani uudesta opinto-oikeudestanikin psykologiaan), enkä tahtoisi tarttua koulukirjoihin. En nimittäin tiedä mitä siitä seuraa, mihin kehään ajaudun. Mietin pitäisikö tehdä jotain "radikaalia".

Tähän asti syksy on mennyt kuunnellessa klassista musiikkia ja lukiessa Paulo Coelhon kirjoja, joihin olen tullut intohimoiseksi. Coelho on saanut minut sekaisin - siinä kaikki.