Minulla on tylsää!!!! Olen kohta elänyt viikon ilman tv:tä, mikä ei normaalioloissa olisi mitenkään erikoista. Nyt on kuitenkin poikkeustila. Asun nykyisin taas yksin ja ainut elämäni aktiviteetti on tällä hetkellä pääsykokeisiin lukeminen. Jos olisi edes se pahuksen televisio, tai onhan se, mutta kun näkyy vain ja ainoastaan lumisadetta!
Olen kyllä tehnyt kaikkeni: pommittanut isäinnöitsijäyritystä USEITA kertoja (tykkäävät varmaan minusta tosi paljon). Ensimmäisen kerran otin yhteyttä jo viime lauantaina - ja joka päivä siitä lähtien. Lupaukset eivät pidä. Älkää luottako isännöitsijöihin (terveisiä vaan Hannalle, tulevalle talonmiehelle)! Kävi täällä viimein keskiviikkona joku sähkömies, jolle oli kerrottu että vastassa on VIHAINEN NAINEN. Vähän naureskelin. Mutta pitäähän sitä ihmisen nyt tosipaikan tullen olla tiukkanakin! Nyt ne yrittää mielyttää minua - ottavat yhteyttä jo ennen kuin minä ehdin ottaa heihin.
Eteenpäinkin on jo menty: olen saanut tietää, että talon kaapeliverkko on uusittu ja kappas vaan uudet linjat unohdettiin vetää tähän asuntoon. Luoja tietää milloin ne tullaan asentamaan, mutta yhteys isännöitsijöihin jatkuu edelleen - kunnes tv näkyy. Tietäkää kaikki: tältä tytöltä ei sinnikkyys lopu!
Muuten tykkään tästä uudesta yksiöstäni tosi paljon. Eilenkin sain kuunnella poptori konserttia (Joensuun kesäkauden avajaisia) suoraan asuntooni avaamalla ikkunan! Torimeininkiä on muutenkin kiva seurata. Lisäksi tässä asunnossa on ihastuttavan valoisaa, mikä kohottaa psyykkistä toimintakykyäni ja hyvinvointiani.
Vaikka saatan itse olla kohta psykologin palveluiden tarpeessa, toivon silti totisesti aloittavani ensi syksynä virallisesti psykologian pääaineopiskelijana. Sisäänpääsy on vaativa tehtävä, kun jokaista aloituspaikkaa kohti on vähintään 14 hakijaa, mutta ainahan sinne joku pääsee - joten miksi se en olisi minä? Toivo elää ja niin on hyvä. Voisinkin tästä siis palata takaisin kirjojen ääreen "vaihtelunvuoksi".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti