keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Elämän ylileveä hymy

Aamulla heräsin puhelimen soittoon. Sain kakistetuksi vaivoin oman nimeni ulos suusta, mutta puhelu olikin hyvin ainutlaatuinen. Soittaja oli Joensuun psykologian laitokselta ja kertoi, että OLEN PÄÄSSYT PSYKOLOGIAN PÄÄAINEOPISKELIJAKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Siis anteeksi mitä?!?! Oikeastiko!!! AIVAN MIELETÖNTÄ....APUA!!! Nyt lähtee järki. Arvatkaa vain sainko enää nukuttua hetkeäkään! Tästä tapahtumasta on kulunut nyt jotain puoli tuntia ja vieläkin tuntuu että kädet tärisevät ja meinaan aivan pakahtua. Ei voi ilmaista sanoin, mikä onni on olemassa ihmisen sisällä. Jos jotakin haluan sanoa niin sen, että joskus elämä voi hymyillä ylileveästi.

Viime viikonloppuna tein pikavisiitin Lapinlahdelle. Kaikille junalla pohjoiseen päin matkustaville varoituksen sana: junat ovat jonkun ratavian takia takuuvarmasti myöhässä, joten kannattaa varata aikaa. Näyttävin kohta matkasta vr:llä oli varmaa se, kun kuljettiin tunnin verran 18km. Aplodit valtion rautateille. No kotona kuitenkin odotti serkkuni ja hänen elämää tihkuva iso mahansa. Olipa oikeasti mukava nähdä! Voisi pitää sukulaisiinsa vähän aktiivisemmin yhteyttä (enemmän kuin kerran vuodessa).

Sunnuntain kirkko ja Veera albassaan ja minä miettimässä ripin syvintä olemusta. Niin mitä tässä siis oikeastaan juhlittiin? Ei kai saisi esittää liian vaikeita kysymyksiä. Kirkollinen näytelmä etenee oman käsikirjoituksensa mukaan ja "näyttelijät" tietävät paikkansa. Kansalaisten toivotaan eläytyvän, eikä kyseenalaistavan. Niin se vain menee.

Herkulliset tarjoilut ja sopivan rento fiilis takaavat hyvät juhlat yleensä vakavien sukulaistenkin kanssa. Riippuu siis asenteesta tämäkin. Illalla Anni tuli taas halaamaan ja voisinpa halata vielä uudestaankin. Loppukesän reilisuunnitelmat lämmittävät mieltä.

Juhannus on edelleen auki. Ei olla saatu random bileitä, joten jos joku tietää niin voi vielä vinkata. Kaikki kelpaa. Päivi tosin kiimoitteli minua lähtemään Tuusniemelle, ja muuten kyllä mutta matkustaminen sinne on hieman hankalaa ja kun aika on rajallista työssä käyvälle.

Mutta vielä kerran: PÄÄSIN PSYKOLOGIAAN! Viikonloppuna selitin juuri äidille, miten onnellinen voinkaan olla (ja samassa lauseessa totesin myös pelokseni sen kuinka pitkälle onni voi jatkua) - oikeasti koko viime kevät on sujunut niin loistavasti ettei mitään järkeä. Iloa ovat antaneet kevään myötä:
  • spontaani matka Budapestiin
  • uusi ihana ja valoisa kämppä Joensuussa (ja se, että päästiin eroon entisistä vuokranantajista)
  • talo malmilta ja kommuunielämän mahdollistuminen jälleen (viittaus huuhankadun vuosiin)
  • hyvin menneet kevään opinnot ja harjoittelut
  • kesätyö Malmin Prismasta
  • euroviisuissa jamittelu
  • lämpimät ja hyvinvoivat suhteet kaikkiin läheisiin: perheeseen ja ystäviin
  • Ja viimeisenä pääsy psykologian opintoihin, joka kruunaa koko kevään ja alkukesän!
Kiitos elämälle.

1 kommentti:

elina kirjoitti...

hei hei ex-avokkini, etelä-karjala kutsuu! hieno kuulla että siulla on elämän asiat noin kohdallaan ja kaikki tuntuu oikeella tavalla hyvältä :)

mie on täällä leprassa ja etelä-karjalan liitossa töissä. toimistohommat ei välttämättä ole niin lähellä sydäntä ku viherpiiperrys torilla, mutta toisaalta oman alan hommista ja niiden tarjoamista oppimisen mahdollisuuksista voi kyllä olla ilonen. lisäksi nyt kun ulkona on ehkä +13c ja vettä tulee saavista, niin se ikävä torille ihmisten keskuuteen jotenkin hiipuu...

juu, rokki jää tänä kesänä väliin. harmi kyllä :( mut häät on kyl kivoja nekin! heinäkuun jälkeen lomailua, vaeltamaan joelin kans taas jonnekin päin suomen mettiä ja saa nähä mitä muuta. elokuussa on tarkotus myös muuttaa. sain kodin siitä kivasta ullakkoasunnon kimppakämpästä ja ootan kovasti sinne pääsyä. katellaan sitä graduakin sitte... nyt ei vois oikeestaan vähempää innostaa, mut tutkimussuunnitelma pitäis kuitenkin syksyn aikana olla valmis joten kai tässä joutuu senkin suhteen jossain vaiheessa aktivoitumaan. mut ei mietitä moisia nyt. nyt on kesä :)

kaikkea hauskaa siulle sinne! näytä niille vihannesosastoille, leipomoille ja typerille asiakkaille! :D äläkä helsinkiläisty liikaa ;)

halaus, elina